Olen saanut kaiken, mitä olen pyytänyt - niin hyvässä kuin pahassa. Ja vielä enemmän. 

Onko vähän liian rajusti sanottu? Olenko ylpeä? Nenäkäs?

Ei se tarkoita kuitenkaan, että elämäni olisi pelkkiä ruusuja ja vaahtokarkkeja. Vastoinkäymisiä on niin kuin muillakin. Olen ottanut kaikki vaiheet elämässäni vastaan enkä haluaisi muuttaa mitään. Olen tällainen juuri kaikkien vastoinkäymisten takia. Tiedän, millaista on, kun mikään ei suju ja lunta tulee tupaan ovista ja ikkunoista. Tiedän tunteen, kun kukaan ei arvosta, kiusataan ja mitätöidään. Olen kiitollinen kaikista "tilanteistani", koska juuri niiden takia tiedän olevani onnellinen ja etuoikeutettu tämänhetkisessä elämässäni. Huomisestahan kukaan ei tiedä. 

Kun minut vuosia sitten pelastettiin tanssilattian reunalta tylsistymästä ja hurmattiin upealla tanssitaidolla, sain, mitä olin pyytänyt. Olin pitkään ajatellut, millaisen miehen haluaisin - kiltin, huolehtivaisen, herrasmiehen, ahkeran, aktiivisen, aidon ja kaikkein tärkeinpänä hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. 

Olen pienestä tytöstä asti sanonut haluavani viisi lasta. En tiedä, mistä luku on tullut, mutta näin vastasin kyselyihin. Kun aloitimme perheen perustamisen ukkokultani kanssa, saimme tiedon, ettemme voi saada lapsia. Olemme viallisia niin sanotusti. Elämä kouluttaa. Monien vaiheiden jälkeen ja lääketieteen voimallisella avustuksella saimme pikkuapina YKKÖSEN viiden vuoden "harjoittelun" jälkeen.  Pari vuotta harjoiteltiin jälleen ja saimme pikkuapina KAKKOSEN. 

Kun ammattilaiset ovat antaneet tuomionsa, sitä yleensä uskoo, mitä on sanottu. Olen sen verran itsepäinen, että toivoin ja pyysin hiljaa mielessäni pikkuapina KOLMOSTA. Vastoin kaikkia ennusteita, bingovoitto KOLMONEN tuli iloksemme ihan itsestään kahden vuoden kuluttu. Koska sitä saa mitä tilaa, pikkuapina NELONEN yllätti kahden vuoden kuluttua. 

Olin onnellinen kaikesta yltäkylläisyydestä. Perhe kasassa ja näillä mennään. Elämä kuitenkin yllättää ja neljän vuoden jälkeen pikkuapina VIITONEN yllätti meidät iloisesti. Tästä voi siis vetää johtopäätöksen, että aina ei kannata uskoa ammattilaisia. Kannattaa uskoa itseensä ja pyytää. Kannattaa nähdä lopputulos ja uskoa siihen. 

Elämä kulkee raiteillaan. Mitä tahansa se heittää eteeni - positiivista tai negatiivista, kiitän joka päivä perheestäni ja kaikesta hyvästä ympärilläni. Kiitollisuus kantaa ja vetää puoleensa lisää hyvää. Mottoni voisi siis olla:"Pyydä niin saat." 

p.s. onhan meillä vielä pikkuapina KUUTONEN ukkokultani edellisestä liitosta - kasvanut ja asunut meidän kanssa. Minun demoversio lasten kasvatuksesta. Olen erittäin ylpeä KUUTOSESTA ja kiitollinen hänelle mahdollisuudesta olla äitipuoli. 

Moni tuttava ihmettelee, miksi kutsun lapsiani apinalaumaksi? Miksi puhun niin rumasti heistä? Ovatko he niin mölyisiä? Eivät ole. Käyttäytyvätkö he huonosti? Joskus. 

Ääntä tässä perheessä riittää. Lapset saavat näkyä ja kuuluua. Olen kuitenkin yliherkkä huutamiselle ja meillä ei saa mitään huutamalla. Kaunis puhe ja "Saisinko" tehoavat äitiin loistavasti. Niiden avulla saattaa saada yllättäviäkin asioita. 

Olen aina kannustanut lapsia kiipeämään, ryömimään ja pomppimaan. Mitä enemmän lapset liikkuvat sitä ketterämpiä ja motorisesti taitavampia heistä tulee. Liikkumisesta voi vahingossa tulla normaali tapa arkeen.

Välillä hirvittää, kun lauma roikkuu, kiipeää ja hyppii. Vaikeuksia tuottaa hymyileminen ja katseen pois kääntäminen, kun lapset tekevät jotain "uskaliasta" tai rohkeaa. Tekisi mieli huutaa "Ole varovainen" ja mennä auttamaan. Vierailevia lapsia ja aikuisia on mielenkiintoista seurata pihallamme. Kutsuvan paljas kallio paljastaa, saako lapsi kiivetä ja touhuta harjoitellen uusia taitoja vai rientääkö vanhemmat taluttamaan varoittaen "Ole varovainen. Älä nyt kaadu!".

Mitä sitten, jos katuu? Noustaan ylös ja jatketaan leikkejä. Ei katumisten määrä merkitse mitään. Kertojen määrä, jolloin nouset ylös ja jatkat, merkitsee. Ylös nousemisia pitää olla vähintään yhtä monta kuin kaatumisia. Jos jätät nousematta ylös kerrankin, rajoitat elämääsi ja mahdollisuuksiasi. 

Kiitollinen olen, että koskaan ei ole sattunut mitään vakavaa tai suurta. Naarmut, kolhut, asfaltti-ihottuma ja pienet haavat kuuluvat normaaliin päivään ja kylmäpakkaus on käytössä ainakin kerran päivässä. Laastaria ostetaan viisi metriä kerralla. Äidin taikapuhallus ja taikateippi parantavat kaiken. 

Laumani roikkuu paljon - ei vain puissa, telineissä, korirenkaissa tai ovissa vaan kaulassa - todella paljon. Siksi he ovat RAKAS APINALAUMANI! Tämä katras saa sisälläni aikaan suuren kiitollisuuden tunteen. Olen saanut, mitä olen halunnut. Ja vielä ennemmän. 

ÄITI! TÄÄLLÄ TUOKSUU, KUIN OLISIT TEHNYT LEIPÄÄ.... huutaa pikkuapina NELONEN ovelta.

Koulusta saapuva apinalauma (tämän sanon suurella RAKKAUDELLA) huutaa ruokaa ja se tarve on tyydytettävä HETI. "Hemmottelenkin" laumaani usein uunituoreilla sämpylöillä tai peltileivällä. Tänään vuorossa oli helppo ja nopea leipä, joka katosi parempiin suihin alta aikayksikön. Alkuperäisen ohjeen olen joskus vuosia sitten löytänyt jostain mainoslehdestä. Se on muuttunut ajan saatossa niinpä alkuperäisestä on tallella nesteen määrä ja hiiva. Joka kerta uunista tulee ulos erilainen leipä. 

Helppo peltileipä 

5 dl vettä / maitoa

½ dl siirappia / hunajaa

1½ tl suolaa

1 pss kuivahiivaa

2 dl ruis- / mallasjauhoja

1 dl siemeniä

3 dl kaurahiutaleita

5 dl vehnä- / sämpylä- / grahamjauhoja

½ (oliivi)öljyä 

 

Laitoin 2½ dl kylmää vettä ja 2½ dl kiehuvaa vettä. Siihen siirappia ja suolaa maun mukaan. Kaurahiutaleet lisäsin nesteeseen ja annoin seistä hetken (noin 5 min). Kuivat aineet sekoitin keskenään ja lisäsin edellisten joukkoon. Hetken sekoittelun jälkeen lisäsin oliiviöljyä (sen hyvien Omega3:n takia ja tietysti maun vuoksi) ja vaivasin tasaiseksi. Peitin kulhon liinalla ja annoin nousta 20 min. Taputtelin nousseen taikinan uunipellille, jossa leivinpaperi. Taikina on aika tarttuvaa, joten jauhoja on hyvä käyttää apuna. Taas leivinliina päälle ja nostatusta 20-30 min vedottomassa paikassa. Ruudutin nousseen taikinan pizzapyörällä, voitelin vedellä (myös maito käy hyvin) ja ripottelin kaurahiutaleita päälle. Pinnalle sopivat mainiosti myös pinjan-, auringonkukan- ja kurpitsansiemenet. Sitten vaan uuniin 220 asteeseen noin 20 - 25 min riippuen uunin tehosta. VINKKI: Käytän usein auringonkukansiemeniä. Laitan ne tehosekoittimeen pyörimään hetkeksi, jotta "herkkäsuiset" eivät valita kököistä. 

 

Koska uuni oli kuumana, tein välipalalle myös uuniriisipuuron. Pesue tyytyväinen ja kodin arkihommat läksyineen sujuivat mukavasti masut pullollaan. 

 

Ruoan kulutus tässä perheessä on aivan valtava. Tuntuu, että etenkin isommat syövät hevosen kerralla ja juovat lehmän tyhjäksi. Koska tämä vähenee? Kova kulutus korreloi helppojen ruokien määrää. Suosin kaikkea nopeaa ja helppoa tehden kuitenkin itse lähes kaiken alusta asti suosien kotimaisia kasviksia. Uskon esimerkin voimaan. Lauma näkee, kuinka ruokaa valmistetaan ja pääsee osallistumaan. Toiveena on, että osaavat ravita itsensä omassa kodissaan eikä tarvitse olla peukalo suussa. 

Talvinen keli yllätti jälleen! Monet autoilijat huomaavat syksyisin (lehtiotsikoiden perusteella), että talvikeli ja lumi yllättivät jälleen. Yllättääkö se oikeasti? Joka syksy on oletettavissa, että jossain vaiheessa tulee lunta ja pakkasta. Ei siis järin suuri yllätys. Olenko niin kesän lumoissa vieläkin, että en huomaa syksyn/alkutalven tulleen? Onko väriloistoinen ruska sokaissut minut enkä ole ymmärtänyt säätiedotuksia? 

Meillä ei lähdetä liikkeelle aamuisin autoilla vaan polkupyörillä ja kävellen. Kesäiset varusteet sortseineen ja crockseineen eivät sovi 3-4km pyöräilyyn, kun lämpömittarimittari näyttää -1. Siinä oli äidin aamukaaos valmiina. Ulkohousut ja -takit, käsineet ja kypärien alle sopivat pipot, kengät - löytyykö, onko sopivia? Jopa aina kuumissaan oleva ukkokultani kaipasi takkia päällensä. 

Huomasin, että lapset olivat saaneet aurinkoa ja vettä koko kesän. Mitä se tarkoittaa? Kaikki olivat tietenkin kasvaneet! Kengillä ja vaatteilla jonglööraus onnistui ja jengi tuli paimennettua ovesta ulos.

Nyt on siis rauhallisen aamukahvin aika ennen kuin valmistaudun apinalaumani kotiin saapumiseen. Pikkuapina VIITONEN leikkii reppu-leikkiä ja äiti saa nauttia kupin kuumaa - IHANAA! 

Tänään on jälleen UPEA PÄIVÄ! 

Minttu käynnistää mixerin. 

 

Olen ajatellut kirjoittamista pitkään. Elämän jakaminen kiinnostaa.  En ole kotiutunut naamakirjan päivityksiin ja titityyt sekä kuvapalvelut tuntuvat vieraille. Onko tämä juttuni?

Olen 43-vuotias viiden lapsen äiti. Mies ja lapset harrastuksineen pitävät kiireisenä. Meidän huuhsollissa pomppii koripallo ja scoottilaudat temppuilevat, laulu ja eri soittimet raikuvat. Elämä on mallillaan, vaikka ruuhkavuosia vietetään. Ruokaa laitetaan komppanjakattilassa ja uuni paistaa monensorttisia leivonnaisia. Koko perhe touhuaa ja ääntä piisaa. 

Blogit ja niiden tekeminen on vierasta, mutta tekemällä oppii. Neuvoja ja vinkkejä otan vastaa ilolla.